Kotikatu





Kotiovi





Oma huone





Keittiö





Kylpyhuone

Eli... Blogisivusto www.missaolet.com on nyt kuopattu ikiajoiksi toistuvien teknisten ongelmien takia, ja pikku-Jennin matkakuulumisia voi jatkossa lueskella täältä. Koska olen ollut laiska ja saamaton, en ole tässä välillä (eli sinä aikana, kun blogi ei ole ollut toiminnassa) kirjoitellut asioita ylös. Niinpä historiaan jää nyt aukko, koska en mitä todennäköisimmin jaksa muisteloida yli kuukauden takaisia asioita kirjallisesti.

Tervetuloa kuitenkin taas lukemaan. Myös tuoreita kuulumisia tulossa piakkoin. :)

Sunnuntai-aamuna velttoilin ja nukuin oikein pitkään. Rauhassa söin aamupalaa ja mietiskelin, että mihinköhän aikaan Elinan olikaan määrä olla lentokentällä. Olin nimittäin yrittänyt asiaa aiemmin viikolla tiedustella, mutta en ollut vieläkään saanut vastausta. Saapumispäivän piti kuitenkin olla juuri tämä kyseinen sunnuntai, joten ihmettelin hieman, ettei neiti vieläkään ollut ilmoitellut itsestään. Lähetin viestin, jossa tiedustelin asiaa ja menin suihkuun. Noin viisi minuuttia suihkuni jälkeen puhelimeni piippasi. Elinahan se siellä oli ja ilmoitti olevansa jo Brysselin lentokentällä! No, ei paniikkia, jos minä selvisin lentokentältä keskustaan omin avuin, eiköhän Elinakin pystyisi siihen. Neuvoin parhaiden kykyjeni mukaan ja kiskoin kiireellä vaatteita niskaan. Eikä mitään ongelmaa, Elina selvisi Gare Centralille ja minä häntä vastaan. Kaikki hyvin! Jäimme tosin ihmettelemään kadonneen tekstiviestin mysteeriä. Elina nimittäin kertoi lähettäneensä minulla aamulla viestin aikataulustaan. Kun tarkemmin muistelin, yhtäkkiä mieleeni palasikin hatara mielikuva, että olisin saanut tekstiviestin joskus ”yöllä”, mutta luulin sen olleen vain unta, koska puhelimestani moista viestiä ei löytynyt. Tosiasiassa olin kuitenkin kai unenpöpperöissäni poistanut viestin lukematta sitä, joten se siitä mysteeristä. :) Mutta tosiaan pointsit kotiin Elinalle, koska niillä suunnistustaidoilla ei ole mikään itsestäänselvyys, että selviytyy paikasta A paikkaan B. <3 :D

Tulimme ensin tänne kämpille hengähtämään hetkeksi ja suuntasimme sitten arkisiin askareisiin, eli minulla oli edessäni ensimmäinen pyykinpesureissu. Olinkin aika pitkään onnistunut vitkuttamaan pyykkäämistä, joten nyt oli kerta kaikkiaan pakko. Puhtaita vaatteita ei yksinkertaisesti enää ollut! Raahasimme pyykkisäkkini lähimpään itsepalvelupesulaan ja aloimme tutkailla koneiden mekaniikkaa. Ei näyttänyt järin monimutkaiselta, mutta ilmeisesti sen verran sormi suussa siinä seisoimme, että joku ystävällinen setä tuli jelppimään ja myi meille ylimääräisen pesupolettinsa. Pyykit saatiin koneeseen ja kaikki sujui ihan hyvin.

Minun oli määrä toimittaa tällä viikolla vihdoin ja viimein learning agreementini koulun vaihtovastaavalle. En ollut järin innoissani journalismin opinto-ohjelman assistentin tapaamisesta, sillä olin kuullut aika epäimartelevia tarinoita kyseisestä naisesta. Irkut olivat käyneet keskustelemassa rouvan kanssa, ja alkoi pikkuhiljaa tuntua, että tämän naikkosen tarkoituksena oli vain tehdä meidän elämästämme hankalampaa. Hän ei halunnut antaa meille kuin muutaman säälittävän opintopisteen koko keväästä, eikä missään asiassa voinut joustaa millään tavalla. Itse en onnistunut edes järjestämään tapaamista, koska hän ei suvainnut ikinä olla paikalla toimistossaan. Lopulta marssin suoraan vaihtovastaavamme Sophien pakeille ja hän lupasi hoitaa asian puolestani. Selvisin siis koko hommasta joutumatta tapaamaan sitä kammottavaa kotkaa. ;)

Pari ensimmäistä päivää Elinan kanssa meni rauhallisissa merkeissä kaupungilla kierrellessä ja laiskotellessa. Keskiviikkona viimein päätimme lähteä ulos. Dj-ystävälläni Alexilla nimittäin oli keikka Le Tavernierissa. Piipahdimme ensin Goupil Le Folissa lasillisella ja jatkoimme siitä matkaa. Musiikki oli loistavaa ja tanssimmekin koko illan. Kaikin puolin erittäin onnistunut ilta. :) Hauskanpito jatkui torstaina, kun esittelin Elinalle tämän ”pahamaineisen” salakapakan ja jazz-jamit. Tosin tällä kertaa ohjelma oli hieman erilainen, koska poikkeuksellisesti ilta oli varattu keikkaileville esiintyjille, joista yksi sattui olemaan ystäväni Jullian. En ole ehkä koskaan nähnyt kyseistä baaria niin täynnä – Jullianilla taitaa olla muitakin faneja kuin kaverit. :) Olimme ahtautuneet tietysti eturiviin, kuten asiaan kuuluu, kun paikan omistaja tuli puhuttelemaan minua. Miksauspöytä oli takanani olevassa komerossa ja omistaja ilmoitti minulle, että olen nyt vastuussa keikan onnistumisesta. Mikäli ääni alkaisi kiertää (tiedätte sen ujeltavan ääneen), minun pitäisi säädellä joitakin nappuloita ja korjata ongelma. Iloisesti hymyillen ilmoitin homman olevan hanskassa ja yritin kuumeisesti muistella, mitä nappulaa pitäisi vääntää mihinkin suuntaan. :D Sinänsä huvittavaa, että omistaja valitsi kaikista niistä ihmisistä juuri minut, ranskaa osaamattoman ja teknisistä laitteista mitään ymmärtämättömän pienen tytön, tähän tehtävään. Mutta luojan kiitos keikan aikana ei ollut ongelmia, joten minun ei tarvinnut koskea yhteenkään nappulaan.

Viisi päivää meni todella nopeasti ja jo seuraavana aamuna Elinan oli määrä lähteä takaisin Suomeen. Reippaana tyttönä Lellu keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja hurautti taksilla lentokentälle vain parin tunnin yöunen jälkeen. Ikävä on jo. <3

Palataanpas nyt sitten ajassa taaksepäin... Torstai on siis täällä bilepäivä ja olin lupautunut lähtemään Marinen ja Gaetanin kanssa ulos. Ilta alkoi Brysselin hienoimmassa kaupunginosassa Ucclesissä olevista kotibileistä. Gaetanin kavereilla oli siellä asiaankuuluvasti melkoisen hulppea asumus, jossa oli huoneita ainakin kolmessa kerroksessa. Kekkereistä matka jatkui Jeux D'Hiver -nimiselle klubille, joka minun mielestäni hieman omituisesti sijaitsi keskellä metsikköä. Baari oli sen verran kaukana kaikesta muusta elämästä, että sinne oikeastaan pääsee vain autolla. Sijainnista huolimatta ihmisiä oli saapunut paikalle valtavasti. Parinsadan metrin säteellä joka ikinen parkkipaikaksi kelpaava kolonen tien vierustalla sekä luonnollisesti varsinaiset parkkialueet olivat täynnä. Kaiken huippuna ovimiehet ovat kyseisessä paikassa varsin valikoivia asiakkaiden suhteen. Meidän piti esimerkiksi käydä Gaetanin kotona vaihtamassa hänelle kauluspaita, koska tavallisessa pitkähihaisessa sisään ei kuulemma olisi ollut mitään asiaa. Gaetan onneksi tiesi tämän jo etukäteen, joten osasimme ennakoida tilanteen.

Sisälle baariin päästiin lopulta helposti. Silmieni eteen avautui hieman sokkeloinen klubi, jossa oli muun muassa takka (, jossa siis loimusi tuli) keskellä lattiaa! Monista täkäläisistä baareista saa myös pientä purtavaa, mikäli nälkä sattuu kesken illan yllättämään. Tunnetusti minulla on aina nälkä, joten testasin sitten baarin ruokatarjontaa ja tilasin herkulliset kinkkuvoileivät voileipägrillistä. Siinä onkin eräs asia, jota tulen varmasti Suomessa kaipaamaan. En tosin tiedä, tulisiko ruokatarjoilusta suomalaisessa yökerhossa yhtään mitään suomalaisten sikailevat juomatavat tuntien.

Perjantai kului rauhallisissa merkeissä. Vietin iltaa Rebeccan luona, kun Chris ja Cian olivat lähteneet käymään Irlannissa. Rebecca kokkasi minulle ihanaa kotiruokaa (kanaa ja vihanneksia munanuudeleiden kera) ja sainkin siitä virikkeen alkaa myös itse tehdä ruokaa täällä. Tähän mennessä kotikokkailuni olivat rajoittuneet nimittäin lisää-vain-vesi-pastoihin ja nuudeleihin. Syyt kokkailuinnon puuttumiseen ovat kyllä olleet selvät: ulkona syömisen edullisuus ja kämppisteni kammottava keittiösiivo. Kämppikseni ovat muuten varsin ihania, mutta keittiötä he eivät osaa pitää siistinä sitten millään. Enkä puhu nyt mistään pienestä epäsiisteydestä kuten muutama likainen lautanen siellä täällä, vaan ihan jokainen astia on aina likaisena. Pöydillä (ja usein lattiallakin) on ruoantähteitä, roskaa, tuhkaa, kaatuneita juomia ja mitä nyt milloinkin. He myös tykkäävät kutsua koko kaveriarsenaalinsa syömään, mikä sinänsä on ihan kiva juttu, mutta sellaisen ihmisjoukon jäljiltä keittiö on kuin kaatopaikka. Niin ja he jättävät aina ruokien jämät lautasille päiviksi kuivumaan ja juomien loput lasien pohjalle happanemaan, eli ei tietoakaan sellaisesta käsitteestä kuin huuhtelu, mikä luonnollisesti helpottaisi tiskausurakkaa edes hiukan. Kerrassaan ihastuttavaa. ;) Olen kuitenkin kyennyt suhtautumaan tähänkin asiaan käsittämättömän rauhallisesti. Muutaman kerran olen tiskannut koko tiskivuoren ja siivonnut heidän sotkunsa, mutta todennut sitten ettei se kannata. Keittiö nimittäin näyttää samalta kuin ennen siivousta yleensä jo puolentoista vuorokauden päästä. Nykyään tiskaankin vain silloin kuin tarvitsen jotakin, ja vain sen mitä tarvitsen.

Lauantaina rentouduin kotona ja kokeilin heti Rebeccan reseptiä ja tein itselleni oikean herkkuaterian. Illan suunnitelmiin kuului visiitti Dirty Dancing -nimiselle klubille, josta olinkin jo kuullut paljon, ja sitä ennen illanviettoa Gaetanin ystävien luona jossakin päin Brysseliä (kaupunginosan nimeä en kyllä muista). Rebecca ja Jorn halusivat myös mukaan, ja ottivatpa matkaan vielä erään belgialaisen kaverinsakin. Nelisin matkasimme sitten metrolla aloittelupippaloihin tietämättä sen tarkemmin, mihin oikeastaan olimme menossa. Gaetan oli kuitenkin luvannut tulla meitä vastaan, joten emme olleet kovin huolissamme. Paikanpäälle päästyämme tajusimme, että metroasemalla oli neljä uloskäyntiä, eikä meillä ollut aavistustakaan, missä Gaetan meitä mahdollisesti odotti. Yritin soittaa hänelle, mutta hänpä olikin unohtanut kännykkänsä kekkereihin. Ei auttanut kuin lähteä kiertämään aseman uloskäyntejä siinä toivossa, että löytäisimme toisemme. Onneksi jo toisella kertaa tärppäsi. :)

Saavuimme lopulta itse bileisiin, joiden paikkana oli jälleen aivan ihastuttava asunto. Erikoisuutena mainittakoon heti alkuun, että herrat olivat tehneet vessastaan varsinaisen tunnelmoinnin pyhätön. Pöntölle johti juhlallisesti punainen matto ja wc oli valaistu kymmenin viinipulloihin tungettujen kynttilöiden avulla. En tiennyt, että vessassa käyminenkin voisi olla niin romanttista! :D Lopulta matka jatkui Dirty Dancingiin, jossa sisäänpääsyn suhteen oltiin myös melko valikoivia. Perusteet olivat tällä klubilla tosin täysin erilaiset kuin Jeux D'Hiverissä. Tähän baariin mennään naaman perusteella. Portsari alkoikin heti urputtaa Gaetanille, joka yritti näppärästi luotsata sisään neljää uutta ihmistä. Pienten keskusteluiden jälkeen pääsimme kuitenkin kaikki sisään. Baarissa sisällä pauhasi elektro-tekno-jytke ja väki oli kaikenkirjavaa mutta selvästi keskivertokansalaista tyylikkäämpää tai ainakin pukeutumiseltaan eksperimentaalisempaa. Ihmisiä oli valtavasti (liikaakin) ja ilmastointi epäkunnossa. Voin siis vakuuttaa, että kylmä ei tullut. Tuntui ennemminkin siltä kuin olisin ollut vaatteet päällä saunassa. Luonnollisesti juomat olivat tällaisessa paikassa kohtuuttoman hintaisia (toisin sanoen, suunnilleen samaa hintaluokkaa kuin Suomessa). Kokemuksena baari oli kuitenkin mielenkiintoinen ja totesin, että sinne voisi mennä uudestaankin, kunhan ilmastointi saataisiin toimintaan.

Pikku-Jenni vietti jalleen vallan vauhdikkaan viikonlopun. Perjantain alkuperainen suunnitelma oli lahtea eraalta kurssilta tuttujen tyttojen, Déborahin ja Marinen kanssa ulos. Toinen vaihtoehto olisi ollut Floriannen kotibileet, joihin minut oli siis myos kutsuttu. Havahduin kuitenkin noin kymmenen aikaan illalla huomaamaan, etta kotimme oli taynna vakea. Porukkaa lappasi sisaan kuin pipoa ja pian ihmisia oli noin kolmisenkymmenta. Minun piti ihan tarkistaa, etta eikos bileiden ollut maara olla jossakin muualla. Ja niin pitikin, mutta naemma kansa halusi tulla meille. :D No eipa siina mitaan. Kun Déborah soitti minulle, kaskin tyttojen tulla meille, koska tunnelma oli katossa ja meno mahtava. Saimme neljan hengen verran vahvistusta joukkioomme, kun Déb, Marine, Débin poikaystava ja joku tytto, jonka nimea en nyt muista, tulivat myos meille.

Tutustuin jalleen uusiin ihmisiin ja viinilasillisen jalkeen kavin perati kokonaisen keskustelun ranskaksi eraan tyton kanssa, joka ei osannut englantia kovin hyvin. :) Lopulta ajauduin juttelemaan eraan poikaporukan (Fred, Davy ja Stephan) kanssa. Pojat olivat linnoittautuneet keittioon ja lauloivat ja pitivat kovaa aanta muutenkin. Stephan teki minuun suuren vaikutuksen kutsumalla minua rakkaakseen, suomeksi siis! Joku hieman vahvemmassa tuiterissa oleva kaveri sen sijaan osasi tunnustaa rakkautensakin suomeksi! :D Pojat olivat siis varsin herkalla tuulella... ;) Sankarimainen oluenjuontisuoritukseni on myos julkaistava. Join perati puoli pulloa (lamminta) olutta, minka jalkeen suussa maistui pahalta eika olut enaa mennyt alas. Pojat kylla hyvin auliisti auttoivat minua juomaan pullon loppuun. :)

Jossain vaiheessa oli aika lahtea niihin varsinaisiin bileisiin, koska juhlien isantavaki oli ilmeisesti hieman nareissaan, kun miltei kukaan ei ollut viela kahteentoista mennessa saapunut paikalle (no eipa tietenkaan, kun kaikki olivat meilla!). Juhlat siis jatkuivat, toisessa osoitteessa vain. Floriannen asunto oli melkoisen hulppea lukaali, mutta ilmeisesti vuokrakin on aika lailla suurempi kuin omani. Bileet kestivat noin puoli neljaan, jolloin isantavaki heitti vieraansa pihalle, koska ilmeisesti nukkuma-aika oli koittanut. Emme kuitenkaan tasta lannistuneet, vaan Antoine (, joka on muuten puoliksi suomalainen, ei tosin osaa suomea ollenkaan) tarjosi jatkopaikaksi omaa asuntoaan. Jatkoimme Antoinen luo, joka muuten myos asuu kerrassaan viehattavassa asunnossa. Puoli viiden aikaan vasymys uuvutti pikku-Jennin ja oli aika lahtea kotiin. Ennen kuin nukkumaan paastiin, kello oli kuitenkin jo lahempana seitsemaa.

Lauantaina uni maittoi aika pitkaan, mutta kahden aikaan oli noustava, kun Karolien ilmoitti olevansa Brysselissa. Sovimme tapaamispaikaksi eraan ostoskeskuksen. Kyseinen paikka olikin sitten hieman fiinimpi tavaratalo, vahan kuin Suomen Stockmann mutta hienompi. Molempia kuitenkin vasytti, emmeka jaksaneet hillua ostoskadulla kovinkaan kauaa. Sen sijaan paatimme lahtea syomaan, minnekas muuallekaan kuin jo tutuksi tulleeseen Da Kaoon.

Kotiin lahtiessani puhelin piippasi jalleen ja Sanni kertoi olevansa Brysselissa espanjalaisen poikaystavansa Alfien kanssa. He kyselivat illan suunnitelmista ja olivat halukkaita liittymaan seuraan. Pian kotiin paastyani pariskunta jo soittelikin ovikelloa viinipullo kainalossaan. Lauantai-illan toimintasuunnitelmassa oli myos kaksi vaihtoehtoa. Ensimmainen ja alkuperainen suunnitelma oli menna eraalle keikalle, mutta sain myos vaihtoehdon B, kun Tib kutsui minut hanen ja kavereidensa mukaan Dirty Dancing-nimiselle klubille. Pienen tuumailun jalkeen totesimme, etta keikka olisi seka edullisempi etta helppokulkuisempi valinta, joten paadyimme siihen. Minulla oli myos pieni sosiaalinen paine menna kyseiselle keikalle, koska dj-ystavani Alexin oli maara esiintya siella.

Alex antoi puhelimitse ohjeet, kuinka paasta paikalle, silla keikkapaikka ei ollut ihan lahella. Bussimatka oli minulle aivan uusi kokemus, enka oikein ymmartanyt, miten maksupuoli taalla hoituu. Kuski nimittain ei veloittanut minulta mitaan, vaikka yritin tarjota rahaa ostaakseni lipun. Yritin myos selittaa kuskille, missa meidan piti jaada pois, koska enhan mina tiennyt itse mistaan mitaan. Kuski papatti jotakin ranskaksi, enka ymmartanyt ja kutsuin Sannin avuksi tulkkaamaan. Lopputulos oli, etta kuski yrittaisi nayttaa meille, kun meidan pitaisi jaada pois. Yhden vaaran halytyksen ja pienen sumplimisen jalkeen (naytin kuljettajalle flyeria, mihin olimme menossa) paasimme lopulta perille.

Ihan ensimmaiseksi meidan oli haettava jotakin iltapalaa, koska Alfie oli nalkainen. Paadyimme kaikki tilaamaan, koska eihan sita nyt vieresta voi katsoa, kun yksi syo. Sanni ja Alfie saivat hampurilaisensa, mutta minun pitaani ei vain kuulunut. Lopulta kun karsivallisyyteni loppui ja menin kyselemaan annostani selvisi, etta minun annokseni oli vain paassyt unohtumaan. Sita ei siis ollut alettukaan tehda viela. No en onneksi joutunut kauaa odottamaan. Bussimatkoineen ja syomisineen meilla kuitenkin meni kaiken kaikkiaan tunti, ennenkuin paasimme Le Tavernieriin, missa keikka siis oli.

Le Tavernier oli varsin mukava paikka, jossa oli lammitetty ulkoterassi. Meno oli jo parhaimmillaan, kun paasimme sisaan. Vic&Lloyd (eli Alexin dj-duo) oli juuri aloittanut esityksensa, joten tulimme paikalle kreivin aikaan. Baari oli aivan taynna ja musiikki mahtavaa! Kyseinen ilta oli tribuutti mustalle musiikille. :) Ihmiset tanssivat ja tanssivat. Ja tanssivat muuten hyvin. Liityimme ilolla joukkoon, emmeka malttaneet poistua tanssilattialta koko iltana.

Alex oli innoissaan, etta olimme paasseet paikalle ja esitteli minulle kaikki kaverinsa. Tanaan minua odottikin MySpacessa melkoinen maara uusia friend requesteja kaikilta ihmisilta, jotka tapasin lauantaina. :D Ilta oli todella onnistunut, ja kun Alex lopetti soittamisen puoli viiden aikaan, ihmiset vain huusivat ja kiljuivat haluavansa lisaa. :) Siina vaiheessa olimme kuitenkin jo sen verran vasyneita, etta otimme taksin ja huristelimme kotiin. Noin 20 minuutin matka maksoi suunnilleen 12 euroa, ei siis kovin paha kolmelle hengelle.

Uni maittoi jalleen ja nukuimme sunnuntaina pitkalle iltapaivaan, Sanni ja Alfie ahtautuneena kahdestaan sohvalleni (raukat). Yllattaen nalka yllatti jalleen ja kuinka ollakaan, ruokapaikkamme oli Da Kao. Saisinkohan kohta jo kanta-asiakas-alennusta, kun kayn siella miltei joka paiva... ;) Hinnat tosin ovat niin edulliset, etta alennusta en tarvitse. Paivan annos maksaa huimat 3,10 euroa. Ruoan jalkeen Sanni ja Alfie lahtivat kotia kohti ja samoin tein minakin, silla rentoutuminen raskaiden huvien jalkeen oli paikallaan.

Tanaan raahasin pienen sievan pyllyni heti aamulla kansainvalisen politiikan luennolle. Ranska ei kuitenkaan edelleen aukea, eivatka kyseisen kurssin asiat ole ihan niita yksinkertaisimpia. Herra Delmotte tulikin haastattelemaan minua tauolla, etta miten sujuu. Vastasin, etta vallan mainiosti, mutta en edelleenkaan kylla oikein ymmarra juuri mitaan. Hymyilin peraan natisti ja lisasin sen olevan kuitenkin ihan ok. Herra Delmotte ei kuitenkaan ollut samaa mielta, vaan ilmoitti, etta ei se kylla ole ihan ok ja tiedusteli minulta tiukkaan savyyn, puhunko kavereitteni kanssa ranskaa vai englantia. Uikutin yrittavani kylla ranskaksi, mutta etta englanti sujuu niin paljon helpommin. Herra Delmotte tokaisi, etta elama ei ole aina helppoa ja kaski minun puhua vastedes vain ranskaa, jotta oppisin. :D Valaytin jalleen sateilevan hymyn (, kun en muutakaan keksinyt) ja nyokyttelin innokkaasti. :D Mutta oikeassahan se ukko on. Pitaisi vain yrittaa solkata tata ranskaa, vaikka miten olisi hankalaa, muuten ei opi! Joten yritankin nyt skarpata ja puhua ranskaa enemman. :) Nyt jo huomaa, etta puhe kylla luonnistuu helpommin kuin pari viikkoa sitten, mutta kuulemastani en vielakaan ymmarra holkasen polaysta! :D