Pikku-Jenni vietti jalleen vallan vauhdikkaan viikonlopun. Perjantain alkuperainen suunnitelma oli lahtea eraalta kurssilta tuttujen tyttojen, Déborahin ja Marinen kanssa ulos. Toinen vaihtoehto olisi ollut Floriannen kotibileet, joihin minut oli siis myos kutsuttu. Havahduin kuitenkin noin kymmenen aikaan illalla huomaamaan, etta kotimme oli taynna vakea. Porukkaa lappasi sisaan kuin pipoa ja pian ihmisia oli noin kolmisenkymmenta. Minun piti ihan tarkistaa, etta eikos bileiden ollut maara olla jossakin muualla. Ja niin pitikin, mutta naemma kansa halusi tulla meille. :D No eipa siina mitaan. Kun Déborah soitti minulle, kaskin tyttojen tulla meille, koska tunnelma oli katossa ja meno mahtava. Saimme neljan hengen verran vahvistusta joukkioomme, kun Déb, Marine, Débin poikaystava ja joku tytto, jonka nimea en nyt muista, tulivat myos meille.

Tutustuin jalleen uusiin ihmisiin ja viinilasillisen jalkeen kavin perati kokonaisen keskustelun ranskaksi eraan tyton kanssa, joka ei osannut englantia kovin hyvin. :) Lopulta ajauduin juttelemaan eraan poikaporukan (Fred, Davy ja Stephan) kanssa. Pojat olivat linnoittautuneet keittioon ja lauloivat ja pitivat kovaa aanta muutenkin. Stephan teki minuun suuren vaikutuksen kutsumalla minua rakkaakseen, suomeksi siis! Joku hieman vahvemmassa tuiterissa oleva kaveri sen sijaan osasi tunnustaa rakkautensakin suomeksi! :D Pojat olivat siis varsin herkalla tuulella... ;) Sankarimainen oluenjuontisuoritukseni on myos julkaistava. Join perati puoli pulloa (lamminta) olutta, minka jalkeen suussa maistui pahalta eika olut enaa mennyt alas. Pojat kylla hyvin auliisti auttoivat minua juomaan pullon loppuun. :)

Jossain vaiheessa oli aika lahtea niihin varsinaisiin bileisiin, koska juhlien isantavaki oli ilmeisesti hieman nareissaan, kun miltei kukaan ei ollut viela kahteentoista mennessa saapunut paikalle (no eipa tietenkaan, kun kaikki olivat meilla!). Juhlat siis jatkuivat, toisessa osoitteessa vain. Floriannen asunto oli melkoisen hulppea lukaali, mutta ilmeisesti vuokrakin on aika lailla suurempi kuin omani. Bileet kestivat noin puoli neljaan, jolloin isantavaki heitti vieraansa pihalle, koska ilmeisesti nukkuma-aika oli koittanut. Emme kuitenkaan tasta lannistuneet, vaan Antoine (, joka on muuten puoliksi suomalainen, ei tosin osaa suomea ollenkaan) tarjosi jatkopaikaksi omaa asuntoaan. Jatkoimme Antoinen luo, joka muuten myos asuu kerrassaan viehattavassa asunnossa. Puoli viiden aikaan vasymys uuvutti pikku-Jennin ja oli aika lahtea kotiin. Ennen kuin nukkumaan paastiin, kello oli kuitenkin jo lahempana seitsemaa.

Lauantaina uni maittoi aika pitkaan, mutta kahden aikaan oli noustava, kun Karolien ilmoitti olevansa Brysselissa. Sovimme tapaamispaikaksi eraan ostoskeskuksen. Kyseinen paikka olikin sitten hieman fiinimpi tavaratalo, vahan kuin Suomen Stockmann mutta hienompi. Molempia kuitenkin vasytti, emmeka jaksaneet hillua ostoskadulla kovinkaan kauaa. Sen sijaan paatimme lahtea syomaan, minnekas muuallekaan kuin jo tutuksi tulleeseen Da Kaoon.

Kotiin lahtiessani puhelin piippasi jalleen ja Sanni kertoi olevansa Brysselissa espanjalaisen poikaystavansa Alfien kanssa. He kyselivat illan suunnitelmista ja olivat halukkaita liittymaan seuraan. Pian kotiin paastyani pariskunta jo soittelikin ovikelloa viinipullo kainalossaan. Lauantai-illan toimintasuunnitelmassa oli myos kaksi vaihtoehtoa. Ensimmainen ja alkuperainen suunnitelma oli menna eraalle keikalle, mutta sain myos vaihtoehdon B, kun Tib kutsui minut hanen ja kavereidensa mukaan Dirty Dancing-nimiselle klubille. Pienen tuumailun jalkeen totesimme, etta keikka olisi seka edullisempi etta helppokulkuisempi valinta, joten paadyimme siihen. Minulla oli myos pieni sosiaalinen paine menna kyseiselle keikalle, koska dj-ystavani Alexin oli maara esiintya siella.

Alex antoi puhelimitse ohjeet, kuinka paasta paikalle, silla keikkapaikka ei ollut ihan lahella. Bussimatka oli minulle aivan uusi kokemus, enka oikein ymmartanyt, miten maksupuoli taalla hoituu. Kuski nimittain ei veloittanut minulta mitaan, vaikka yritin tarjota rahaa ostaakseni lipun. Yritin myos selittaa kuskille, missa meidan piti jaada pois, koska enhan mina tiennyt itse mistaan mitaan. Kuski papatti jotakin ranskaksi, enka ymmartanyt ja kutsuin Sannin avuksi tulkkaamaan. Lopputulos oli, etta kuski yrittaisi nayttaa meille, kun meidan pitaisi jaada pois. Yhden vaaran halytyksen ja pienen sumplimisen jalkeen (naytin kuljettajalle flyeria, mihin olimme menossa) paasimme lopulta perille.

Ihan ensimmaiseksi meidan oli haettava jotakin iltapalaa, koska Alfie oli nalkainen. Paadyimme kaikki tilaamaan, koska eihan sita nyt vieresta voi katsoa, kun yksi syo. Sanni ja Alfie saivat hampurilaisensa, mutta minun pitaani ei vain kuulunut. Lopulta kun karsivallisyyteni loppui ja menin kyselemaan annostani selvisi, etta minun annokseni oli vain paassyt unohtumaan. Sita ei siis ollut alettukaan tehda viela. No en onneksi joutunut kauaa odottamaan. Bussimatkoineen ja syomisineen meilla kuitenkin meni kaiken kaikkiaan tunti, ennenkuin paasimme Le Tavernieriin, missa keikka siis oli.

Le Tavernier oli varsin mukava paikka, jossa oli lammitetty ulkoterassi. Meno oli jo parhaimmillaan, kun paasimme sisaan. Vic&Lloyd (eli Alexin dj-duo) oli juuri aloittanut esityksensa, joten tulimme paikalle kreivin aikaan. Baari oli aivan taynna ja musiikki mahtavaa! Kyseinen ilta oli tribuutti mustalle musiikille. :) Ihmiset tanssivat ja tanssivat. Ja tanssivat muuten hyvin. Liityimme ilolla joukkoon, emmeka malttaneet poistua tanssilattialta koko iltana.

Alex oli innoissaan, etta olimme paasseet paikalle ja esitteli minulle kaikki kaverinsa. Tanaan minua odottikin MySpacessa melkoinen maara uusia friend requesteja kaikilta ihmisilta, jotka tapasin lauantaina. :D Ilta oli todella onnistunut, ja kun Alex lopetti soittamisen puoli viiden aikaan, ihmiset vain huusivat ja kiljuivat haluavansa lisaa. :) Siina vaiheessa olimme kuitenkin jo sen verran vasyneita, etta otimme taksin ja huristelimme kotiin. Noin 20 minuutin matka maksoi suunnilleen 12 euroa, ei siis kovin paha kolmelle hengelle.

Uni maittoi jalleen ja nukuimme sunnuntaina pitkalle iltapaivaan, Sanni ja Alfie ahtautuneena kahdestaan sohvalleni (raukat). Yllattaen nalka yllatti jalleen ja kuinka ollakaan, ruokapaikkamme oli Da Kao. Saisinkohan kohta jo kanta-asiakas-alennusta, kun kayn siella miltei joka paiva... ;) Hinnat tosin ovat niin edulliset, etta alennusta en tarvitse. Paivan annos maksaa huimat 3,10 euroa. Ruoan jalkeen Sanni ja Alfie lahtivat kotia kohti ja samoin tein minakin, silla rentoutuminen raskaiden huvien jalkeen oli paikallaan.

Tanaan raahasin pienen sievan pyllyni heti aamulla kansainvalisen politiikan luennolle. Ranska ei kuitenkaan edelleen aukea, eivatka kyseisen kurssin asiat ole ihan niita yksinkertaisimpia. Herra Delmotte tulikin haastattelemaan minua tauolla, etta miten sujuu. Vastasin, etta vallan mainiosti, mutta en edelleenkaan kylla oikein ymmarra juuri mitaan. Hymyilin peraan natisti ja lisasin sen olevan kuitenkin ihan ok. Herra Delmotte ei kuitenkaan ollut samaa mielta, vaan ilmoitti, etta ei se kylla ole ihan ok ja tiedusteli minulta tiukkaan savyyn, puhunko kavereitteni kanssa ranskaa vai englantia. Uikutin yrittavani kylla ranskaksi, mutta etta englanti sujuu niin paljon helpommin. Herra Delmotte tokaisi, etta elama ei ole aina helppoa ja kaski minun puhua vastedes vain ranskaa, jotta oppisin. :D Valaytin jalleen sateilevan hymyn (, kun en muutakaan keksinyt) ja nyokyttelin innokkaasti. :D Mutta oikeassahan se ukko on. Pitaisi vain yrittaa solkata tata ranskaa, vaikka miten olisi hankalaa, muuten ei opi! Joten yritankin nyt skarpata ja puhua ranskaa enemman. :) Nyt jo huomaa, etta puhe kylla luonnistuu helpommin kuin pari viikkoa sitten, mutta kuulemastani en vielakaan ymmarra holkasen polaysta! :D